Oltiin perheen kanssa syömässä Töölössä sijaitsevassa Elite ravintolassa.
Ruoka oli mieltsin hyvää ja palvelu kohdallaan. Otin alkuruuasta jälkiruokaan ja kierin ravintolasta ulos. Siitä seuraavan kerran nälkä tulikin vasta 7 tunnin päästä.
Tuossa äsken istuttiin siskoni Iinan kanssa aamiaispöydässä ja puheenaiheet sitten päätyivät kesään katsellessamme tuota ihanaa aurinkoa tuolla pihalla. Iina kertoi tilanneensa vähän aikaa sitten jotkut bikiinit H&M:ltä, jotka olivat esittäytyneet epäistuviksi ja "kauhean" värisiksi.
Tämä "kauhea" väri, josta Iina ei pitänyt, oli neon pinkki. Mun ensimmäinen reaktio oli, että myydäänks H&M:ssä neonpinkkei bikiineitä!?! PAKKO SAADA.
Ja niimpä mä ryntäsin heti H&M:n nettisivuille ja tuollaiset kaunokaiset lähtevät nyt tänne kotia kohti tulemaan. Jeij. I can't wait.
Olin kolme päivää perheen kanssa vuokramökillä Meri-Teijossa, jossa mukana olivat mun ja pikkuveljeni kamut Jenina ja Mikke.
Reissu oli mielestäni hyvin onnistunut. Kävimme paljon laskettelemassa ja uskaltauduin jopa hyppäämään aika isosta hyppyristä. Levisin kuitenkin muikeasti alastulossa, mutta ei se hirveästi menoa haitannut.
Laskettelun lisäksi saunottiin paljon, syötiin hyvin, käytiin viemässä hauvaa ja onnistuttiin sitten taas jatkaa mun ja Jeninan tapaa/harrastusta kiivetä laskettelurinteeen huipulle ja tulla pyllymäkeä alas.
Tuli mukavasti levättyä ja oli kiva vaihtaa edes pikkaisen maisemaa täältä kuolleesta Espoosta.
Lauantai meni viettäen iltaa tytsyjen kanssa raclettea ja suklaa fondueta syöden. Söimme itsemme ähkyiksi, juttelimme ja katsoimme huonon leffan, mutta ainakin saimme siitä makeat naurut.
Perjantai meni niin kiireisissä merkeissä juosten paikasta toiseen, että nyt tuntui ihanalta vain istua hyvien ystävien kanssa iltaa juhlistaen tämän hiihtoloman alkamista.
Olin katsomassa Jeninan perheen ja Lotan kanssa Lykissä Jeninan ja Marian vanhoja.
Tytsykät näyttivät ihan prinsessoilta, enkä voi vieläkään uskoa, että kuinka Maria onnistui loihtimaan heille kummallekkin noin ihanat kampaukset. Hyvä Marppa!<3